Mitämitämitä?

Musiikkitoimittaja ja Raadio 2:n musiikkipäällikkö Erik Morna muistelee, miltä tuntui nähdä neuvosto-Virossa ensimmäistä kertaa ihka eläviä suomalaismuusikoita.
EST   I   FIN

Screenshot 2017-03-21 13.08.08.png
Virolaiset rakastivat Suomen televisiota. Sieltä näki hienoa actionia ja fantasiaa eli mainoksia.

Vuonna 1986 näin sanomalehdessä pikkuruisen ilmoituksen, jossa kerrottiin että Tallinnan Linnahallin jäähallissa esiintyy Sielun veljet. Yhtä hyvin lehdessä olisi voitu kirjoittaa, että edellisenä päivänä ufot olivat tulleet ja vapauttaneet Viron ja sen takia keittiön hanasta tulikin nyt olutta!

Tuohon aikaan kaikenlaiset sattumanvaraiset ulkomaiset jutut (jopa värilliset roskat) tuntuivat erittäin arvokkailta, mutta Siekkarit oli jotain muuta – tykkäsin heidän musiikistaan todella paljon, heidän L’Amourha-albuminsa oli samaa sarjaa englantilaisten ja amerikkalaisten bändien levyjen kanssa.

Screenshot 2017-03-21 13.01.30
Sielun Veljet

En tiedä mistä paikalliset kovikset hankkivat keikalle lippunsa, mutta minä sain omani koulun Komsomol-kundin kautta. Keikka oli mahtava. Yleisöä oli tosin vähänlaisesti, salissa valot päällä ja niin edelleen, mutta kaikki osasivat “Kanoottilaulun” ja kaikki halusivat lavalle, jossa vahvistimen päällä istui voitollisesti virnistelevä Ismo Alanko. Jos jollakin ei vielä siihen mennessä ollut bändiä, niin viimeistään kotimatkalla sellainen perustettiin.

Suomi 100 -konsertti
Tallinnassa 10.6.2017

Seuraava pläjäys pohjoisesta tuli parisen vuotta myöhemmin, jolloin Mustamäellä sijaitsevan peltisen TPI rockklubin eli Teknillisen yliopiston ruokalan räjäytti Jimi Tenor and His Shamans. Mitämitämitä tämä oikein on ja mitenmitenmiten tällaista tehdään, huusi ääni päässäni.

Hittimittari ja Rockradio

Siinä, että suomalainen pop ja rock oli suosittua ulkomailla, ei ollut mitään ihmeellistä. Jos asui Pohjois-Virossa ja omisti television, piti olla mielipuoli, jos ei katsonut Suomen televisiota. Merkittävä juttu oli, että televisiossa näytettiin kiinnostavia actionia / fantasiaa sisältäviä lyhytelokuvia eli mainoksia! Ja mainoksien lomassa sarjoja, jotka opettivat sekä suomen kielioppia että ääntämään englantia oikein.

Ja toki televisiosta tuli – vähän, mutta jotain kumminkin – länsimaista musaa. Siinä tunsi itsensä puoliksi ulkomaalaiseksi, kun näki David Bowien Kenny Everettin ohjelmassa tai Live Aidin suorana lähetyksenä, mutta innolla odotettiin myös, mitä hyvää tarjoavat suomalaisten omat “Iltatähti”, “Levyraati” ja “Hittimittari”.

Edelläkävijät, tosi fanit, antoivat tuunata omaa radiovastaanotintaan, jättivät väliin muut menot ja kuuntelivat sellaisia maailmaa avartavia ohjelmia kuten “Rockradio”, “Kovan päivän ilta” ja “Ocsid”. Olimme kuin nälkäiset ihmiset ensimmäistä kertaa seisovassa pöydässä rohmuamassa itsellemme kaikkea mahdollista ja ahmimassa niitä sisään yhtä kyytiä. Ja niin tulimme riippuvaiseksi asioista, joita suomalaiset juontajat pistivät Duran Duranin ja Depeche Moden väliin. Esimerkiksi Eppu Normaalista. Tai J.Karjalaisesta ja Mustista laseista. General Njassasta

Dingomania

“Lasten mehuhetki”, “Levottomat jalat”, “Poikarakkaus” ja muut kappaleet jäivät päähän soimaan kunnes Ylen mustavalkeaan ruutuun ilmestyi värikäs Neumann ja hänen uusromanttinen joukkonsa.

Dingomania oli Virossa todellinen ilmiö. Jopa monet punkkarit ja hevarit lukivat Suosikista kuinka laittaa hiukset ja millaisesta vahakankaasta tai verhosta vaatteet pitäisi tehdä, ja että silmämeikki on ehdottomasti a la Neumann eikä mikään Nick Rhodes.

Kun Dingo 90-luvun puolivälissä lopulta tuli Viroon Rock Summeriin, se oli melko väsynyt. Ja sitten bändi hajosi ja palasi yhteen ja hajosi taas, kunnes palasi jälleen melko hiljattain kokoonpanossa, jossa Neumannin ympärillä olivatkin virolaiset soittajat.

Smilers

Sen jälkeen, kun J.M.K.E. teki Tere Perestroika -hittinsä ja yhtyeestä tuli Suomessa sensaatio ja laulaja Villu Tammesta oikea julkkis, meillä heräsi tunne, että vanhat hyvät Georg Otsin ajat ovat palanneet ja nyt oli jälleen meidän vuoromme näyttää, miten asiat hoidetaan.

Kävikin niin, että taas oli meidän vuoromme olla katsojan osassa, mutta tällä kertaa lähietäisyydeltä. Aikana, jolloin viron musiikkiammattilaiset työskentelivät Tallinna-Helsinki-laivalla, seilasi samoilla aluksilla pohjoisen naapurin muusikoita matkalla esiintymään Viron olemattomilla klubeilla, pihoilla tai ihan vain kadulla. 22 Pistepirkko, Radiopuhelimet, hitto soikoon, jopa koko maan kattavan kiertueen tehnyt a capella artisti Paska oli omassa kakofoniassaan täydellisen pro!

Olimme noin vuoden verran allapäin emmekä huomanneet, että unohdetun laulaja-kitaristi Hendrik Sal-Sallerin ja hänen Smilers-bändinsä myötä tällä puolen lahtea puhalsi jälleen uudet tuulet ihan kuin aikoinaan vanhojen punk-bändien, Generator M:n ja Vanemõden, tyyliin. Smilersin keikat kiinnostivat alkuun vähänlaisesti, mutta tilanne parani, kun osa bändin suomalaisista jäsenistä sai potkut ja Hendrikistä tuli “jälleen” virolainen. Smilersin ensimmäiset suuret hitit syntyivät kuitenkin Suomessa, paikallisen Jay Havannan avustuksella.

Lennä, Juri Gagarin

Miljoonasade tiesi, että “Lapsuuden sankarille” panee etelänaapurin ikuisiksi ajoiksi hoilaamaan “Lenda Juri Gagarin”. Juice Leskisen oli pakko aavistaa, että “Sika”-kappaleesta tulee “Las notsu veel elada” (esittäjänä Heino Seljamaa ja yhtyeenä Kontor) kuin myös sen, että “Eesti, Eesti”-kappaleesta tulee Ivar Viglan käsissä virolainen kansallislaulu. Dingo ja Bogart Co. aavistivat hyvissä ajoin, että joskus vielä viroksi lauletaan “Rahutu tuhkatriinu” (Levoton tuhkimo) ja “Printsess” (Princess). Mutta se, että vuoden 1996 suosituimmaksi kappaleeksi Virossa valitaan Best B4:n “Ma armastan luuserit” yllätti täysin alkuperäisen “Rakastuin mä luuseriin” tehneen Risto Asikaisen sekä alkuperäisen version esittäneen Nylon Beat-yhtyeen. Ja syytä olikin. Me olimme jo tukevasti kiinni suuren maailman kyljessä, lautasantenneista pukkasi uutta musiikkia ja tavallista musiikinharrastajaa yhdisti Suomeen vain Jyrki ja Radiomafia, eivätkä nekään enää kauaa.

Ikään kuin vitsikkääksi lopuksi Mard Mardisalun laulusta “Varumees” tuli kenties suosituin virolainen radiohitti Suomessa. Kuten joskus tapahtuu, alkuperäinen kappale (Allekirjoittanut – Leikkikalujäppinen) jäi coverin jalkoihin ja uudesta versiosta tuli niin suosittu, että puolet Eesti Hit -kokoelmasta piti suunnata lahden toiselle puolelle, koska puolentuhatta suomalaista halusi ostaa sen itselleen.

Mitä nyt?

Suomesta tuli virolaisille ihan tavallinen maa, huumorimies sanoisi, että Pohjois-Viro, jossa kieltä opittiin pikemminkin sairaalassa ja rakennuksilla. Suomalaista musiikkia on edelleen meidän soittolistoillamme, mutta vaikuttaa siltä, että ennen kuin se sinne päätyy, pitää saksalaisten tai englantilaisten ensin hyväksyä se. HIM, The Rasmus, Bomfunk MC’s, Darude, Nightwish, jopa Eläkeläiset, tulivat meille vasta pitkän kiertotien kautta.

Mutta poikkeuksiakin on. Tuore EBBA-palkinnon voittaja Jaakko Eino Kalevi esiintyi useaan kertaan Kilingi-Nõmmen Schilling-festareilla paljon ennen kuin Suomessa iloittiin siitä, että artisti oli huomioitu USA:ssa. Kauko Röyhkä ja Viikate ovat kiitollisia Kosmikud-yhtyeelle yhteistyöstä. Ja Teksti-TV 666 tulee Viroon ihan itse!

Erik Morna
musiikkitoimittaja

Lue lisää:
Harri Rinne: Suomalainen rock toi Viroon tuulahduksen vapautta.

2 thoughts on “Mitämitämitä?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s